Suomi  English  Russian  

Ypäjä

Ypäjällä on omaperäistä kauneutta. Maiseman vaihtelevuus perustuu sijaintiin Tammelan ylängön ja Loimaan saviseudun välillä. Kunnan halki virtaa Loimijoki kohti länttä. Joen rantamilta levittäytyvät laajat peltoaukeat, joita metsäiset selänteet halkovat. "Suomen Hevospitäjän" laitumet kasveineen ja eläimineen kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin perinnemaisemiin. Ypäjä on luonnonläheinen ja viihtyisä kunta, jonka kauniit jokivarsimaisemat kutsuvat asumaan ja harrastamaan. Ypäjällä on ilo asua.

Kunnan yrityksille tarjoamat neuvontapalvelut on Ypäjällä organisoitu seudun viiden kunnan yhteisesti omistaman Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n kautta. Hevosalan yhteistä kehittämistä kunta on edesauttamassa Hippolis - hevosalan osaamiskeskus ry:ssä, jonka kotipaikka on Ypäjä.

2000-luvun alun arkeologisissa inventoinneissa on löydetty merkkejä kivikautisista asuinpaikoista Loimijoen rantatöyräiltä. Aiemmin on uskottu, että asutus tuli Ypäjän seudulle 500-luvulla. Perimätiedon mukaan alueella asusti ensimmäisenä "Perttulan mies" Talonen. Kuitenkin vasta 1100-luvulla, kun varsinaissuomalaisten ja hämäläisten riista-alueiden raja kulki Ypäjän halki, seudulle alkoi muodostua kiinteää asutusta.

Lisätietoja www.ypaja.fi

 

Login Synergia Foxy